Vesihuollon kriittiset kohteet pyritään pitämään sähkökatkojen ulkopuolella mahdollisissa sähköpulatilanteissa ja kiertävissä sähkökatkoissa. Vedenkäyttäjien on silti hyvä varautua katkoksiin ja tietää, miten niiden aikana on hyvä toimia.

Jos sähköt menevät poikki

  • Vältä kaikkea muuta kuin aivan välttämätöntä vedenkulutusta. Vältä siis suihkussa käyntiä tai astian- ja pyykinpesua.
  • Vältä viemärin käyttöä ja wc:n huuhtelua.

Todennäköisesti vettä saadaan jaettua asiakkaille häiriöttä, mutta kotitalouksien on hyvä varata vettä astioihin. Sähkökatkojen aikana painovoimainen viemäröinti toimii, mutta jätevesipumppaamot tarvitsevat sähköä, joten niiden ollessa sähköttä saattaa tulla jäteveden ylivuotoja. Ylivuotojen estämiseksi viemärin käyttöä tulee välttää.

Muista talvella myös, että kun säästät energiaa, älä pudota vesimittaritilojen lämmitystä liian alas, jotta mittarit eivät jäädy.

Ylöjärven Vesi Oy