Sonnuntien alueen talousveden laatu täyttää nyt laatuvaatimukset ja laatutavoitteet

Ylöjärven Vesi Oy tiedotti syyskuun alussa 2026 Viljakkalan Sonnuntien ja Pirulantien alueella havaituista talousveden laatutavoitteiden poikkeamista heterotrofisen pesäkeluvun osalta. Tuolloin talousvesi täytti kaikki laatuvaatimukset, mutta ei kaikilta osin laatutavoitteita.

Tilanteen korjaamiseksi alueelle on asennettu uusi huuhtelupiste, jonka avulla verkostoa voidaan huuhdella tehokkaasti. Huuhtelupisteen käyttöönoton jälkeen alueen vesijohtoverkostoa on huuhdeltu suunnitelmallisesti veden vaihtuvuuden parantamiseksi.

Huuhtelutoimenpiteiden jälkeen alueelta on otettu myös uudet talousvesinäytteet. Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että alueen talousvesi täyttää nyt sekä talousvedelle asetetut laatuvaatimukset että laatutavoitteet kaikilta tutkituilta osin.

Tulokset vahvistavat käsitystä siitä, että aiemmin havaittu heterotrofisen pesäkeluvun nousu johtui veden vähäisestä vaihtuvuudesta verkostossa. Huuhtelupisteen asentaminen ja verkoston säännöllinen huuhtelu ovat parantaneet veden laatua alueella.

Ylöjärven Vesi Oy jatkaa alueen veden laadun seurantaa osana normaalia omavalvontaa ja huolehtii omalta osaltaan tarvittavista toimenpiteistä myös jatkossa hyvän talousveden laadun varmistamiseksi.

Ylöjärven Vesi Oy kiittää alueen asukkaita kärsivällisyydestä ja yhteistyöstä asian selvittämisen aikana.

Lisätietoja:

Ylöjärven Vesi Oy

käyttöpäällikkö Jari Virtanen
jari.virtanen(at)ylojarvi.fi
040 730 3022, valikko 4

toimitusjohtaja Jouni Vähäkyttä
jouni.vahakytta(at)ylojarvi.fi
050 390 4785

Ympäristöterveys Pirteva:

terveystarkastaja Riina Simunaniemi

riina.simunaniemi(at)pirkkala.fi

050 526 2829